10. Suhteellista

Heti tulee mieleen ainakin se, että mitä enemmän tuotteita CDJapanista tilaa, sitä enemmän saa näitä Frequent Shopper Pointseja (kuitenkin aina vähintään 3 % of the item price subtotal), ja heti aletaan koukuttamaan jengiä kanta-asiakkaiksi lätkäsemällä rekisteröinnin yhteydessä (siis silloin, kun asiakas ensimmäistä kertaa tilaa tuotteita) 300 pojoa (eli 300 jeniä alennusta seuraavasta/seuraavista tilauksista) asiakkaalle. Niin ja jos tilaa ihan järkyttävän suurilla summilla, niin on tälläinen juttu: If the item price subtotal of your order is 10,000 yen or more, 30% of the points earned will be added as extra points. Tässä itse asiassa kopipastettu lista tästä frequent shopper points -tsydeemistä:

Plus että jos tilaa yli 25,000 jenillä, niin saa sellaisen kivan pikku kupongin, 500 yen. En tiedä kyllä, että tarjoaako CDJapan jotain vielä parempia VIP-juttuja niille, jotka törsäävät miljardeja levyhin sun muihin, kun en ole kuitenkaan niin rich bitch että olisi varaa tilailla koko ajan (jonkinlainen satunnaisasiakkaan ja kanta-asiakkaan sekoitus kuitenkin olen).

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, en ole muistaakseni törmännyt vielä yhteenkään CDJapanin omaan mainokseen, siis sellaiseen mainokseen, jonka yritys itse olisi kustantanut, joten en tiedä yhtään, että miten he uusia asiakkaita hankkivat muuten kuin puskaradion (AKA suosittelijoiden) kautta. Ilmeisesti tietysti olisi tämä newsletter CDJapanin asiakkaille, joissa kerrotaan uusista tarjouksista ja hienoista tavaroista, mutta koska en itse tätä newsletteriä halua saada, niin en siitäkään sitten tiedä mitään.

9. Heijastuksia

Minähän en siis CDJapanin/Neo Wing Co.:n sisäisestä markkinoinnista tiedä mitään, mutta jos nyt yleisellä tasolla miettii, niin varmasti se, että yrityksessä on sisäisen markkinoinnin keinot (muun muassa tiedotus, koulutus ja yhteihenki) kunnossa, johtaa siihen, että asiakas saa tarvitessaan apua (ystävällistä ja neuvoja, joista todellakin on apua) ja että tuotteen ostaminen, maksaminen ja saaminen käy nopeasti. Jos nyt vaikka ottaa esimerkiksi sen, että näitä nettikauppoja pitää huoltaa väliajoin, niin aika kusessahan sitä oltaisiin, jos porukka siellä yrityksessä ei kerro kenellekään, että sinä-ja-sinä yönä on sitte kauppa nurin huollon ajan. Jos jengi taas muistaa kertoa huollon ajankohdasta, niin joku toinen voi sitten läiskästä ilmoituksen nettisivuille asiakkaiden nähtäväksi, että "valitettavasti silloin-ja-silloin on sitten turha yrittää ostaa mitään sivujen huollon takia".
Jos myös miettii vaikka silleen, että kun minä pistän tilauksen menemään, niin työntekijä A pistää laskun tulemaan, ja kunhan olen laskun maksanut, niin hlö A pistää viestin menemään työntekijä B:lle, että B tietää ruveta etsimään varastojen kätköistä (tai vaihtoehtoisesti tilata levy-yhtiöitä/tukusta) minun tilaamiani levyjä, ja sitten kun B on ne löytänyt, niin lähettää paketin minulle ja viestin A:lle, jotta A sitten voi informoida minua, että paketti on nyt sitten lähtenyt menemään. Ehkä yksinkertaisin esimerkki sisäisestä markkinoinnista?

8. Kätevästi käsillä?

Ulkoisesta saatavuudesta:

En tiedä, onko CDJapanilla edes fyysistä kauppaa vai pelkkä varasto, enkä edes muista koskaan nähneeni yritystä erityisemmin mainostettavan: se miten tuhannet ihmiset ovat ko. kaupasta kuulleet, on aika pitkälti puskaradion ansiota - joku on saanut tietää kaupasta, kertonut muille, jotka ovat kertoneet eteenpäin, ja niin edelleen ja niin edelleen. Toisaalta, CDJapan on sama erään japanilaisen liikkeen (Neo Wing Co.) englanninkielinen vastike, joten ehkä yritys panostaa enemmän japaninkielisen liikkeen mainostamiseen.. Tiedä siitä sitten, kun en ole koskaan nähnyt yrityksen mainostavan itse itseään. Ahaa, kun nyt tarkemmin tutkin Neo Wingin sivuja erittäin huonolla japanintaidoillani, niin ilmeisesti näillä tosiaan ON ihan fyysinenkin kauppa Japanissa, oikein karttakin löytyy (mutta kuten sanoin, en ymmärrä japania lähes yhtään, joten en ole varma, että mihin tämä kartta oikein johdattaa..). CDJapaniin saisi yhteyden ainakin sähköpostilla ja faksilla, mutta jos haluaa käyttää puhelinta, niin pitäisi siirtyä Neo Wingin sivuille etsimään puh.nroa ja puhua sitten japania. Sehän onkin sitten kätevää, että koska CDJapan on nettikauppa, voi asiakas tehdä ostoksensa milloin tahansa.

Sisäisestä saatavuudesta:

Hauska juttu on, että Aya ei selvästikään kuulu ainakaan CDJapanin myynnin kärkeen, sillä Ayan tuotannon löytää vain, jos osaa etsiä. Tietystihän vahingossa saattaa Ayaan törmätä, kun selaa eri artisteja tai muuta vastaavaa, mutta sekin on erittäin epätodennäköistä kiitos CDJapanin suuren levyvalikoiman. Sitten kun on levy (löydetty ja) klikattu ostoskoriin, saa help-osiosta kivasti apua siihen, miten tulisi edetä ostoksiensa kanssa.

CDJapanista on helppoa tilata ja ostaa levyjä ja kaikkea muuta roinaa, sanoisin, jos vaan tietää mitä etsiä.

7. Politikointia?

Levyjen myynnissä yleensäkään ei voi ymmärtääkseni pahemmin hinnoilla leikkiä, sillä jos esim. tätä Ayan levyä myytäisiin tyyliin jollain kymmenellä eurolla, ei siitä todellakaan voittoa saataisi (koska Aya ei ole superkuuluisa), mutta toisaalta jos hinta olisi jotain päälle kolmekymppiä, niin tuskinpa levyä ostaisi edes niinkään moni ihminen kuin mitä tähän mennessä sen on ostanut. Joten eiköhän tämän Ayankin levyn hinnoittelupolitiikka ole ihan vakiohinnoittelu, eli keskihintainen (ainakin CDJapanissa levy nimittäin maksaa noin 21 euroa, joka on kuuleman mukaan normaali hinta levylle ainakin Japanissa).
Tavallisen hintainen tämä levy kun on, ei se minuun kyllä mitenkään erikoisesti vaikuttanut. Ostin levyn, koska tiesin, ettei sitä monesta muustakaan paikasta löydy ainakaan halvemmalla ja todella halusin tämän levyn. Tietysti sitä on tullut törmättyä levyihin, joita myydään lähes neljällä kympillä - ne on jääneet hyllyyn, kun taas niitä levyjä, joita on myyty kymmenellä (tai vähemmällä) eurolla, on tullut ostettua ihan vaan siksi, kun niin halvalla saa.

6. Näin minuun osutaan

Taas tulee vähän paha paikka, kun en ole CDJapania nähnyt mainostamassa itseään, mutta jos nyt yleisesti miettii, niin ainakin levyfirma, siis BMG (Japan Inc.), mainostaa levyjään - tässä tapauksessa Ayan Baghdad Sky'ta - ensinnäkin kaikenlaisille musiikkilehdille ja radiokanaville ja ties mille esimerkiksi lähettämällä näille ilmaisia albumeita, ja toisekseen varmastikin ehkä heittävät sanaa kaikille jälleenmyyjille (eli esim. CDJapan, Amazon, jne), jotta nämä tietävät että kannattaa ostaa tätä levyä, koska asiakkaita varmasti löytyy, eli olisiko kyse tiedotus- ja suhdetoiminnasta eli PR:stä sekä itse levyn lanseeraamisesta. Saattaapa periaatteessa kyse olla myös henkilökohtaisesta myyntityöstä, jos nyt vaikka ottaa esimerkiksi sen, että BMG:n häiskät ja Aya käyvät henkilökohtaisesti kaikkien lehtien ja radiokanavien tyyppien luona esittelemässä tuotetta. PR:äähän sekin kaiketi on, kun Aya pääsee esiintymään televisioon ja radioon - tai itse asiassa, ehkä enemmänkin sekoitusta mainonnasta ja PR:stä: yleensä ainakin Japanissa on tapana ensin pistää artisti esiintymään johonkin ohjelmaan, ehkä haastattelujen sun muiden kera, ja siihen mainoskatkon ja ohjelman alkuun/loppuun läiskästä mainos, että "tämän artistin uusi levy NYT KAUPOISSA käykää ostaa".

Taisin joskus nähdä jopa yhden lehtimainoksen jostain Ayan uudesta levystä plus pari haastattelua ja tv-esiintymistä, mutta enpä pahemmin muuta ole nähnyt. CDJapan ei ole tainnut koskaan edes mainostaa levyä - todennäköisesti Ayan tuotanto on ilmestynyt yrityksen valikoimiin juuri sen takia, että jo(t)ku(t) randomi(t) häiskä(t) on jostain kumman syystä halunneet tilata levyn juuri CDJapanin kautta. En tietenkään ole aivan varma tästä teoriasta, mutta kuitenkin. Itsekin kun Ayan levystä ja mahdollisuudesta tilata se CDJapanista kuulin ihan randomilta maantallaajalta, niin joo.

5. Tämä on minun

Ydintuotehan on siis se kiva pyöreä cd-levy, jolla on musiikkia. Simple as that. Avustavina osina esimerkiksi pakkaus: vaikka pakkauskin ihan normaali cd-kotelo on, on tämä kotelon sisällä oleva läpyskä/lehti/se-sellainen-juttu-jossa-on-biisien-sanat-ja-muuta-kivaa todella hieno. Jo kansikuva on saanut aikaan mielenkiintoa, vaikka itse artistista ei olisi kukaan kuullutkaan, ja jos vielä pääsee katsomaan läpyskää sisältä ennen ostoa, tulee varmasti plussa varsinkin niistä biisien sanoista (vaikka nekin on niillä kivoilla japanilaisilla merkeillä, joista ei erkkikään ota selvää) ja muista artistikuvista ynnämuista. Selvästi kertoo jotain sekin, että levyn kustantaja/levittäjä/jokumikälie on BMG - ihan kämäsillä bändeillä tuskin on levytyssopimuksia jonkun BMG:n kanssa. Ja kun tietää, että levy on Ayan, voi olla varma, että hyvää musiikkia on tiedossa (varsinkin kun tietää enemmän Ayasta - muun muassa esimerkiksi sen, että itse Krist "Nirvanan basisti" Novoselic (ja muutamat muut kuuluisuudet) on auttanut Ayaa muun muassa soittamalla bassot eräässä Ayan biisissä. Tosin allekirjoittanut sai tietää tämän vasta koukutettuaan itsensä Ayan musiikkiin).
Mielikuvatuote.. Kyseessä olevaa albumia myydään monessa eri kaupassa, muun muassa Amazon japanissa, mutta itse ostin sen CDJapanista, koska olin kuullut hyvää palautetta CDJapanin asiakkailta, koska sivusto on kokonaan englanniksi, ja koska CDJapan kelpuuttaa maksuvälineeksi Visa Electronin (ja se Verified by Visa -logo kyllä nostaa kaupan kuin kaupan statusta aika roimasti, sillä tätä leimaahan ei saa, ellei ole täysin luotettava kauppa). Auttoipa asiaa kaiketi sekin, että - jos nyt oikein muistan - olin jo tätä ennen ko. kaupasta tilannut jotain muuta, joten regular customerinä minulla oli mahdollisuus kerätä pojoja (aimo kasan varsinkin kun tilasin samalla erää jotain 9 muutakin levyä) ja näin sitten saisin tarpeeksi pojoja kerättyäni alennuksia uusista tilauksista (ja tuli sitten nekin pisteet myöhemmin käytettyä johonkin ihan omituiseen shittiin).
Levyjen ja muiden myymisessähän muuten tosiaan auttaa se fakta, että puskaradio toimii: Monet ovat suositelleet Baghdad Sky'ta, ja tuskinpa se pelkästä säälistä on saanut viittä tähteä ympäri maailmaa (googleta 亜矢 baghdad sky, and you can see for yourself).

En todellakaan sanoisi, että kyseinen levy tai artisti olisivat brändejä. Yksinkertaisesti sanottuna musiikkimarkkinoilla vaan sattuu olemaan niin jumalattomasti levyjä, että jotta jostain levystä/artistista/bändistä saisi brändin, tarvitsee jotain hiton maagisia riittejä. Ayaa en sanoisi brändiksi, mutta jos ottaisi esimerkiksi tyyliin jonkun Metallican tai Nirvanan, niin siinä voisi jo ehkä ruveta puhumaan brändeistä..
Jos Ayasta haluaisi brändin (yhdestä levystä kun brändiä tuskin saisi aikaan), pitäisi hänestä varmaan tehdä jonkinlainen MTV:stä tuttu popstara (ei sillä, kyllä Ayankin videoita on ainakin Japanin MTV:ssä näytetty), joka miellyttää kaikkia. Tai sitten ei, en minä tiedä, voiko yhdestä ihmisestä tehdä brändiä? Jos voi, niin hömm, jos Ayasta vain saisi kuuluisamman, niin johan olisi brändin ainekset kasassa - jos katsoo esimerkiksi kirjan sivua 186, niin voi miettiä, että jos tuote on hyödyke, mutta brändi on viesti, niin periaatteessahan tämä pitää paikkansa: Ayalla on viesti, jota hän musiikillaan (levyillään - hyödykkeillä) yrittää saada esiin. Asiaa auttaa myös se, että monta Ayaa ei tässä maailmassa (tai ainakaan Japanissa) ole - vai miksi muuten voi törmätä levyarvosteluihin, joissa sanotaan jotain tyylillä: "I usually don't enjoy female vocals, but Aya's voice is just...addictive and she can actually play guitar really good. It's refreshing to hear a female artist with such bite!" (pätkä CDJapanissa olevasta asiakkaan arviosta Kinjirateta Uta -levystä).
Jengi hei, ostakaa Ayan levyjä että siitä tulee niin kuuluisa, että se tulee esiintymään Eurooppaankin, oke joo.

4. Segmentointistrategia

Niinahan siis osti Ayan Baghdad Sky -albumin japanilaisesta (netti)levykaupasta, CDJapanista. Koska liike on vähän pienempi japanilainen kauppa, en todellakaan tiedä, mistä saisin tietoja tästä yrityksestä, joten perustan arvioni puhtaasti arvaukseen (ja CDJapanin nettisivuihin).

Kyseessä olevan levyn segmentti on ainakin tässä kyseisessä kaupassa jiirut, siis nämä raitasukkiin pukeutuvat japanilaisen rockin fanittajat, vaikkakin levy ei ehkä juuri heihin iskekään. Enemmänkin voisi sanoa, että tuote on suunnattu enemmän niille, jotka pitävät esimerkiksi Nirvanasta, grungesta, rockista.. sellaisesta musiikista kuitenkin. Kuuleman mukaan japanilaiset musiikkikriitikot lähes rakastivat ko. albumia, joten ehkä siitä syystä Ayan levyt eivät ole saavuttaneet laajaa suosiota ulkomaisten jiirujen parissa (Aya on siis "liian major" artisti, eikä hänen musiikkityyli iske yleisesti jiiruihin). Aika vaikeaa on määrittää tämän tuoteen asiakassegmenttiä, kun en tosiaan ole törmännyt kuin ehkä pariin kymmeneen muuhun Aya-faniin koko maailmassa, joten joo. Tietysti pitää ottaa huomioon se fakta, että jotta edes pystyisi tuotteen tilaamaan CDJapanista, pitää jengillä ensinnäkin olla rahaa, toisekseen joku hyväksytty maksutapa (eli esim. luottokortti tai joku muu).

Muita tuote/segmenttipareja on esimerkiksi kaikki sataprosenttisille jiiruille tarkoitetut levyt, esim. Mahtava Gackti Vanilloineen (ei, tavalliset ihmiset eivät ymmärrä viittausta). CDJapan myy myös japanilaisia musiikkilehtiä (lähinnä tälläisiä Visual Kei -lehtiä, ja jiiruistahan siis noin 99,9 % on VK-faneja) jopa silleen, että joku friikki suomalainen saisi sen tilattua kotiinsa kuten Aku Ankan (tosin järkyttävään hintaan, mutta hei, monet suomalaiset/ulkomaalaiset jiirut ovatkin juuri sellaisia äitin ja isin pikku kullanmuruja, joille ostetaan vaikka kokonainen maapallo, jos pikku kullanmuru näin haluaa). Kaupassa myydään ilmeisesti myös animea, siis tätä japanilaista piirrettyä, kuten esim. Pokemon ja Muumit, ja animen asiakassegmentti onkin sitten - näin niinkuin todella ilkeästi sanottuna - aika nörtihköä väkeä. Ei sillä, etteikö jotkut tosi coolit ja stailit teinipissiksetkin ostaisi animea, mutta jos yleistetään rankalla kädellä, niin joo. CDJapan myy myös japanilaisia ja muun maalaisia elokuvia (tekstityksillä ja kaiketi ilmankin) elokuvien ystäville (sieltä esimerkkinä tyyliin Mahtavan Gacktin ja Mahtavan Hyden yhteistyö Moon Child, joka myy kuin kuumille kiville jiirujen keskuudessa), ja jopa länsimaalaista musiikkia - liekö sen asiakassegmentti sitten itse japanilaiset, sitä en tiedä.

Sanoisin, että CDJapan toteuttaa periaatteessa keskitettyä strategiaa - sieltä löytyy lähinnä japanilaista visual kei -tyylin musiikkia randomeilla muilla (esim. poppia ja rockia ja kuuluisimpia japanilaisia artisteja/bändejä) jos katsoo vain etusivua ja yleiskuvaa CDJapanista, mutta toisaalta myös selektiivistä stategiaa, sillä kyllä kaupasta löytyy myös länsimaalaisiastakin musiikkia ja elokuvia. Tiedä siitä sitten, mutta tälläisen yleiskuvan olen saanut, että CDJapanissa on erikoistuttu juuri siihen, että myydään ulkomaalaisille jiiruille näitä visual kei -bändien levyjä.

3. Tälläinen olen.

Koska itsestään kertominen 1. persoonassa tuntuu niin hemmetin tyhmältä ("Hei, olen Niina 17 v, ja tykkään pelastaa ihmisiä, joten antakaa mulle jo se hemmetin missin kruunu SMILE SMILE SMILE"), niin kirjotan itsestäni 3. persoonassa.

Jonkinlaisia demografisia tekijöitä:

Niina on 17 vee leidi, joka syntyi ja on asunut koko elämänsä Helsingissä (kehä 3:n ulkopuolella ei ole elämää!). Niina on äidin ja isän pikku enkeli, eli toisin sanoen asuu vanhempiensa kanssa, hyväksikäyttäen näiden lompakoiden sisältöä. Työtähän Niina ei todellakaan tee koulun lisäksi, kun kerran vanhemmilta saa ihan riittävästi tasku- ja matkustelurahaa. Tosiaan, kiitos isän hyväpalkkaisen työpaikan (hei, tässä syy, miksi kannattaa opiskella nörtiksi: SAA IHAN KIVASTI RAHAA), on Niinalla mukavasti rahaa tuhlattavaksi kaikkeen turhaan - tästä nimi semimaterialisti (joo vitsillä), ja kaikkea turhaa roinaa on sitten kerättykin (ts. ostettu) oikein urakalla.

Psykologiset tekijät:

Voikohan riippuvuuden levyihin laskea tarpeiksi? Nääs Niina tulee hulluksi, ellei saa aika ajoin tilattua jotain tyhmää uutta levyä jostain toiselta puolelta tätä tyhmää maailmaa. Tietenkin on lisäksi nämä kaikki perustarpeet, kuten syöminen ja juominen ja mitälie (tosin alkaa näyttää hälyttävästi siltä, ettei esimerkiksi nukkuminen ole lainkaan tarpeellista, kunhan vetää tarpeeksi Coca-Cola Companyn tuotteita & kofuja & sokeria), ja itsensä kehittämisen tarve (niina tahtoo rahaa -> niina kouluttaa itseänsä ninq woah -> niina saa hyväpalkkasen työpaikan -> niinalla on RAHAA! Optimismi kunniaan!), mutta muita isoja tarpeita Niinalla ei ole. Tai no, tietysti tämä tarve nähdä bändejä & maailmaa, joka vie rahaa entistä enemmän (taas kerran, Thank God isällä on hyvä työ). Käyttötarpeena olis tollanen kiva uus tietokone, koska vanha jo suunnilleen mätänee, ja tämä musiikki/elokuva-obsessio vaatisi koneelta vähän parempia tehoja. Noh, tietysti samainen juttu on ehkä myös välinetarve: tiettyhän sellanen himohyvä kone antaisi vähän stailimman (lue: nörtimmän) kuvan Niinasta. Turvallisuuden tarvetta Niina ei tunne melkein lainkaan (klo 03:00 on ihan hyvä aika lähteä viemään koiraa ulos keskelle pimeää metsä), ja sosiaalisetkin tarpeet ovat aika olemattomia (voisiko tästä vetää demografisen tekijän: Niina on nolife?), mitä nyt välillä tulee kykittyä kavereiden kanssa lähes 24/7 (kesäloma takaisin!) ja matkusteltua ja tälläistä.

Vähän niinkuin kirjassa sanotaan, Niina ostaa tuotteensa puhtaalla tunteella vaikka itselleen syitä ostoon yrittää aina järkisyillä selittää. Oikeastaan Niinan levyostoihin sisältyy aina jokunen osa seuraavista motivaatioista: tilannemotivaatio, välineellinen motivaatio ja sisällöllinen motivaatio. Tietysti on tullut ostettua tavaraa puhtaalla tilannemotivaatiolla, "Piru kun on halpaa, on kyl ihan pakko ostaa", vaikkei itse tavaraa oikeastaan edes tarvitse (saati sitten että edes pitäisi kyseisestä tuotteesta).

Arvoista ja asenteista on heti pakko sanoa se, että Niina on aika pirun suvaitsevainen. Hei, kuinka moni suomalaisista ihmisistä voi kuvitellakaan pitävänsä esimerkiksi japanilaisesta rockista ("Sehä o vaa sellast v*tu sönkötystä, voi läppä hahaha") tai jostain vastaavasta? Niina tuhlaa nykyään kaikki rahansa esimerkiksi juuri tähän japanilaiseen rockiin, koska vastaan on tullut niin paljon yllättävän hyviä artisteja/bändejä, että tietää odottaa jotain hauskaa. Tai jotain. Niinan arvoihin ja asenteisiin on vaikuttanut eniten ystäväpiiri, jossa on ihmisiä aika pitkälti laidasta laitaan (on pissistä, ernua, tavista, nörttiä, taidefriikkejä, melkeinnarkkareita, ulkomaalaisia, jne jne), joten siinä on tullut opittua suvaitsevaiseksi.

Oppimisesta ja havaitsemisesta tulee mieleen se, kun äidin ilkeyden takia Niina oppi, ettei voi sietää yhtä tiettyä mehumerkkiä, vaan on ihan pakko saada sitä tiettyä Ekströmsin mehua, jota kukaan ei voi koskaan ilkeyttään Niinalle ostaa. Periaatteessa oppimista ja havaitsemistahan sekin on, että Harry Potter -fandomista pääsee mutkien kautta tasolle, jolla ei voisi vähempää välittää Potterista, vaan tuhlaa kaiken aikansa pelkästään erilaisten bändien ja artistien fanittamiseen / etsimiseen. Miten tälläistä tapahtuu, Niina ei tiedä.

Ainakin tämän japanilaisen rockin suhteen voisi Niina läiskästä otsaansa leiman "pioneeri eli edelläkävijä", koska rehellisesti sanottuna Niina ei ole vieläkään törmännyt koko maailmassa kuin ehkä kymmeneen ihmiseen, jotka tietävät, kuka tai mikä ihme on Aya tai vaikka Mo'some Tonebender - ja ko. artistia & bändiä Niina fanittaa aika pirusti (ja tähänhän kuuluu aina se ah-niin-ihana jännitys, että menikö rahat perille oikeisiin osotteisiin (toiselle puolelle maailmaa) ja saanko sitä pakettia koskaan vai pöllikö joku nekin rahat). Toisaalta Niina kuuluu enemmistöön/mattimyöhäisiin: esimerkiksi Metallican musiikkiin Niina hurahti kunnolla vasta katsottuaan suorana netissä kuinka ko. bändi soitti livenä Rock am Ring:lla Saksassa kesäkuussa -06.

Sosiaalisia tekijöitä:

Pissiksiin Niina ei halua kuulua, eli himopissikset voi laskea negatiiviseksi viiteryhmäksi. Voisi sanoa, ettei perhekään vaikuta paljoa Niinan ostohaluihin, sillä miten muuten selittää se, että Niina ostaa tuon, kun vanhemmat katsovat pahasti ja osoittavat että ei sitä vaan jotain muuta. Idoleita Niinalla ei ole, vaikka jossain omituisessa menneisyydessä ehkä saattoikin olla. Niina on suomalainen, joten suomalainen kulttuuri on tuttua ja turvallista, mutta alakulttuureista Niinan voisi sanoa olevan jonkinasteinen jiiru (japanirock-fani - tiedättehän ne raitasukkiin ja kaikkiin omituisiin vaatteisiin pukeutuvat teini(tytö)t Helsingin kaduilla? Tiedoksi niille jotka eivät tätä ennen tienneet), joten sieltä tuttavapiiristä on tullut monenlaista tapaa ja juttua opittua - esimerkiksi uusia bändejä oppii koko ajan fanittamaan kiitos monenlaisten tuttujeni. Ja pakkohan ne raitasukatkin oli ostaa, kun kerran kaikilla muillakin on!

Ja vihdoin sitten itse TUOTE:

Aya - Baghdad Sky. Se on japanilaisen naisen, Ayan, rock/grunge/mikälie-albumi.
Niina on semimaterialisti, joten tilasi levyn Japanista, vaikka oli jo imuuttanut biisit aikoja sitten netistä (ilmaiseksi, kuinka muutenkaan). Ja koska Niinalla ei ole huolta rahasta, ei tarvinnut kuin Visa Electronia vähän vinguttaa, ja levy olikin jo matkalla Suomeen (tosin varoituksen sano kaikille: Älkää missään nimessä ostako EU:n ulkopuolelta yli 40 eurolla (kuljetusmaksutkin lasketaan tuohon mukaan) levyjä, sillä Suomen tulli on ilkeä ja vetää siitä sitten jumalattoman paljon rahaa tullimaksuna).

Motivaatioista ostostilanteessa oli läsnä kaikki ne kolme tyyppiä:
Tilannemotivaatio: uutuudenviehätys ehkäpä? Ainakin taisi olla halvin hinta, jonka Niina oli netissä nähnyt.
Periaatteessa välineellinen motivaatio, koska jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin olihan se jonkinasteinen egobuust, kun tutut tulivat kyselemään kaikkea ko. levystä ja artistista.
Ja sisällönin motivaatiohan se tärkein oli. Ellei Niina ko. levyn sisällöstä ja artistista olisi pitänyt, miksi hän koko levyä olisi jaksanut etsiä netin kätköistä? Nykyään levyä onkin tullut kuunneltua hyvin usein, varsinkin siksi, että - ihan oikeasti - tällä fyysisellä laillisesti ostetulla levyllä on paljon parempi ääni kuin niissä mp3:issa, jotka aikoinaan netistä sai.

Juuri tämän levyn Niina osti siksi, että j-rockin fanina eksyi kerran sivustolle, jolle oli pistetty jakoon eräs Ayan biisi (joka ei ko. levyllä edes ole), johon sitten tietenkin ihastui. Näin sitten varmaan reilun vuoden surffailun jälkeen Niina löysi Baghdad Sky'n mp3:t ja CDJapanin (kaupan) netistä, eikä mennyt pitkään, ennen kuin albumi oli käsissä. Periaatteessa voisi syyttää tätä jiirujen mystistä alakulttuuria, joka on levinnyt ympäri maailman, sillä ilman sitä yhtä tiettyä henkilöä en olisi Ayasta koskaan edes kuullutkaan. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tässä mielessä Niina on pioneeri: Hän ei ole VIELÄKÄÄN törmännyt yhteenkään suomalaiseen, joka tietäisi, kuka hemmetti tämä Aya on. Että joo, miten saisi aivopestyä ihmiset pitämään Ayan musiikista?

2. Ympäristöstä ymmällään?

Faunatar Oy

Mikroympäristö

Heti ensimmäisenä voi sanoa, että Faunattaren kysyntään vaikuttaa aikalailla positiivisesti se, että se on Suomen johtava lemmikkieläinliike-ketju, eikä näkyviä kilpailijoita pahemmin ole. Myöskin se auttaa, että Faunattarella on hyvä maine ja liikkeitä ympäri Suomen, muun muassa Itäkeskuksessa (suomalaisista ostoshelveteistä pahin).

Kaikkihan tietää, että jengi tahtoo lemmikkieläimiä, varsinkin tälläisissä tylsissä betonitaloissa asuessaan (jopa kalat piristävät päivää kummasti), joten siinäkin mielessä Faunattarella on kysyntää. Ja vaikka porukalla ei edes olisi rahaa, niin silti monet näitä lemmikkejä hankkivat.

Kysynnässä ei silleen ole mitään isoja vaihteluita, mitä nyt muoti joskus määrittää, että nyt on kalat in, kun taas huomenna käärme. Yleisenä trendinä taitaa kuitenkin olla nämä perinteiset jyrsijät, joita ilmeisesti kaikki haluaa.

Kilpailusta sanoisin vielä sen verran, että läiskäisin Faunattarelle leiman oligopoli, koska vaikka miten yritän miettiä, niin en millään keksi montaa lemmikkieläinliikettä (tai sitten ne ovat niin pieniä yksityisiä yrityksiä, ettei suunnilleen kukaan niistä tiedä), ja muutenkin Faunatar on Suomen johtava ketju.

Makroympäristo

Lainsäädäntö nyt ei ainakaan pahemmin auta asiaa millään erikoisilla laeilla, paitsi jos tietysti katsoo siltä kantilta, että koska on kuitenkin jonkinlaisia lakeja koskien eläimiä, niin monilla ei riitä rahaa eläinkaupan pystyttämiseen -> ei ole niin hirveää kilpailua.

Makroympäristöstä muuten on vähän vaikea sanoa mitään, koska lemmikit nyt sattuvat olemaan sellainen juttu, joka hankitaan silloin kun halutaan ja tälleen. Siis että miten esimerkiksi teknologinen ympäristö muka vaikuttaisi Faunattareen? En tiedä. Taloudellinen ympäristö nyt ehkä silleen, että jos jengillä ei ole yhtään rahaa vaan pelkkää velkaa (esim. laman aikana), niin ei siinä vaiheessa todellakaan tule mieleen hankkia elävää eläintä ruokittavaksi ja hoidettavaksi. Toisaalta lemmikki kyllä pitää mielen pirteänä, vaikka on korviaan myöten veloissa (ei tietystikään aina, mutta monesti. Miksi muutenkaan esim. koiria koulutetaan mielenterveyden hoitajiksi?).

Kulttuuri yms. vaikuttaa ehkä sillä tavalla, että ihmiset vaativat eläimille hyviä oloja liikkeisiin ynnä muuta sellaista, mutta Faunatar hoitaakin eläimensä hyvin, joten joo.

1. Minä ja markkinointi

Puhelinmyyjät helv*ttiin. Ensimmäinen ajatus, joka markkinointia miettiessä tulee mieleen.

Markkinointiahan koko elämä on täynnä, ellei leiki alkuasukasta keskellä ei-mitään. Jos ei satu lukemaan lehtiä / katsomaan televisiota / kuuntelemaan radiota / katsomaan ja kuuntelemaan ympärillä olevia ihmisiä, ainakin voi olla varma, että itse kuitenkin markkinoi (muille ihmisille) jotain: vaatteita, joita yllään pitää; musiikkia, jota kuuntelee; jne jne - tajusi sitä tai ei.

Elämä ilman markkinointia on mielenkiintoinen ajatus; toisaalta, ilman markkinointia en omistaisi mitään oh-niin-muodikkaita vaatteitani, cd-soitintani, televisiotani, kirjojani and so on and so forth. Kuka nyt jaksaisi kävellä satoja eri liikkeitä läpi etsien juuri sitä täydellistä cd-soitina/levyä/vaatetta/mitätahansa, ja samalla verraten vielä hintoja, jos suoramarkkinointia ei olisi? On niin pirun kätevää, kun voi vain katsella tv:tä 24/7, välillä vilasta mainoksina jaettuja lehtiä, ja sitten vaan hypätä ylös sohvalta, suunnata lähimpään ostoshelvettiinparatiisiin ja ostaa se joku ihana tuote kaupasta, josta mainoksien mukaan tuotteen halvimmalla saa.

Tietysti sitten on tämä asian kääntöpuoli: kaikki markkinointi ei ole ihan puhdasta markkinointia. On keksitty nämä sekunninsadasosan pituiset välähdykset elokuvissa, jotka jäävät ihmisten alitajuntaan; on piilomainontaa (esimerkkinä Pokemonin lopputunnarista tehty valitus); on tämä ihana laihuuden ihannoiminen - mitä laihempaa, sitä nätimpää - joka saa aikaan vain sen, että lukemattomat nuoret (tytöt) ajattelevat, että "d'oh, jos en näytä tollaselta superlaihalta povipommilta, ni ei mun elämässä sit mitää järkee oo" ja näin menevät ja viiltelevät itsensä täyteen arpia / kuolleeksi. Tämä nykymarkkinoinnin ajattelutapa ikävä kyllä koskee allekirjoittaneenkin elämää, sillä monet ystäväni ja tuttavani ovat kertoneet, että sanoisivatpa he mitä tahansa itselleen, on siellä aivoissa kuitenkin se inha pikku ääni, joka ilkkuu että "olet ruma olet ruma olet ruma mene ja hyppää ikkunasta ulos". On se maailma niin jännä, kun näiden muotiliikkeiden johtajatkin vain ajattelevat että rahaa rahaa laihuus on in mitä väliä jengin itsetunnolla rahaa. Ja kun jo lapsiakin aletaan aivopesemään rahan tuhlaajiksi ihan pienestä pitäen kaikilla pokemondigimonynnämuillasellaisilla. Ei sillä, vaikka markkinoinnilla (/markkinoijilla) on tämä pimeä puolensa, niin täytyy kyllä myöntää, että joskus sitä iskee silmiin niin hauska markkinointikampanja kun olla ja voi.. ei sillä että mitään esimerkkiä keksisin, mutta kunhan pointti ymmärretään.

All in all, ilman markkinointia en omistaisi rakasta cd-soitintani (jota itse asiassa alunperin eräs ystäväni minulle mainosti) tai mitään hauskaa, joten on markkinointi ihan tarpeellinen asia tästä pimeästä puolestaankin huolimatta.