2. Ympäristöstä ymmällään?
Faunatar Oy
Mikroympäristö
Heti ensimmäisenä voi sanoa, että Faunattaren kysyntään vaikuttaa aikalailla positiivisesti se, että se on Suomen johtava lemmikkieläinliike-ketju, eikä näkyviä kilpailijoita pahemmin ole. Myöskin se auttaa, että Faunattarella on hyvä maine ja liikkeitä ympäri Suomen, muun muassa Itäkeskuksessa (suomalaisista ostoshelveteistä pahin).
Kaikkihan tietää, että jengi tahtoo lemmikkieläimiä, varsinkin tälläisissä tylsissä betonitaloissa asuessaan (jopa kalat piristävät päivää kummasti), joten siinäkin mielessä Faunattarella on kysyntää. Ja vaikka porukalla ei edes olisi rahaa, niin silti monet näitä lemmikkejä hankkivat.
Kysynnässä ei silleen ole mitään isoja vaihteluita, mitä nyt muoti joskus määrittää, että nyt on kalat in, kun taas huomenna käärme. Yleisenä trendinä taitaa kuitenkin olla nämä perinteiset jyrsijät, joita ilmeisesti kaikki haluaa.
Kilpailusta sanoisin vielä sen verran, että läiskäisin Faunattarelle leiman oligopoli, koska vaikka miten yritän miettiä, niin en millään keksi montaa lemmikkieläinliikettä (tai sitten ne ovat niin pieniä yksityisiä yrityksiä, ettei suunnilleen kukaan niistä tiedä), ja muutenkin Faunatar on Suomen johtava ketju.
Makroympäristo
Lainsäädäntö nyt ei ainakaan pahemmin auta asiaa millään erikoisilla laeilla, paitsi jos tietysti katsoo siltä kantilta, että koska on kuitenkin jonkinlaisia lakeja koskien eläimiä, niin monilla ei riitä rahaa eläinkaupan pystyttämiseen -> ei ole niin hirveää kilpailua.
Makroympäristöstä muuten on vähän vaikea sanoa mitään, koska lemmikit nyt sattuvat olemaan sellainen juttu, joka hankitaan silloin kun halutaan ja tälleen. Siis että miten esimerkiksi teknologinen ympäristö muka vaikuttaisi Faunattareen? En tiedä. Taloudellinen ympäristö nyt ehkä silleen, että jos jengillä ei ole yhtään rahaa vaan pelkkää velkaa (esim. laman aikana), niin ei siinä vaiheessa todellakaan tule mieleen hankkia elävää eläintä ruokittavaksi ja hoidettavaksi. Toisaalta lemmikki kyllä pitää mielen pirteänä, vaikka on korviaan myöten veloissa (ei tietystikään aina, mutta monesti. Miksi muutenkaan esim. koiria koulutetaan mielenterveyden hoitajiksi?).
Kulttuuri yms. vaikuttaa ehkä sillä tavalla, että ihmiset vaativat eläimille hyviä oloja liikkeisiin ynnä muuta sellaista, mutta Faunatar hoitaakin eläimensä hyvin, joten joo.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home